Löysimme kasvisravintolan, jossa tarjottiin erinomaisen hyvää ja ravitsevaa vegesafkaa. Katselimme ympärillemme ravintolassa, paikalla oli tarjolla myös erilaisia kasvisruokakursseja, joogaa ja ekomatkoja lähikylään. Henkilökunta oli ystävällistä, ja ravintola loistava löytö paikallisen ruuan ollessa melkoisen lihaisaa ("vegetariano? quieres comer ensalada?"). Jälkiruuan tienoilla jotakuinkin meidänikäinen tarjoilija kertoi, että he ovat aloittamassa kohta päivittäisen Krishna-seremoniansa, ja pyysi meitä osallistumaan. Ainutkertaisen kuuloinen tarjous, ja tokihan siihen tartuttiin. Kultamuseo nyt olisi auki huomennakin.
Ja niin tuli aika. Menimme yläkertaan, jossa seinillä oli auringon haalistamia kuvia Krishnan eri muodoista. Otimme kengät pois ja asetuimme lattiatyynyille. Paikalla oli kymmenisen tyyppiä meidän lisäksemme, kaikki olivat iloisia ja ystävällisiä. Yksi vanhemmista miehistä soitti kitaraa ja alkoi hiljaa laulaa hare krishna-mantraa, johon osa kohta yhtyi. Kaikille jaettiin sanskriitinkielisiä mantratekstejä, kohta laulettaisiin yhdessä. Meille painotettiin, ettei valkoiselle konttoripaperille kopioituja pyhiä kirjoituksia saa laskea maahan, koska se olisi huono merkki jumalilta. New age- viboja ei voinut välttää...
![]() |
| Pikku-Krishna |
Ilmassa oli hurmoshenkeä. Hieman alle kymmenvuotias tyttö tanssi kauniisti jumalankuvan edessä, osa lauloi silmät kiinni heiluen kuin transsissa. Sessiota oli mielenkiintoista seurata, ihmiset olivat aidosti ja täysillä mukana. Laulaminen jatkui ja jatkui, ja sen aikana kaikkien kohdalla kierrätettiin ensin tuli, jonka yltä näytti kuuluvan ikään kuin "kaapaista" kädellä ja koskea ensin otsaa, toistaa kaapaisu ja koskea tämän jälkeen sydäntä. Tulen jälkeen kiersi ruusu, jota kaikki haistoivat vuorollaan ja jonka yksi miehistä lopulta antoi hämmentyneelle minulle. Tämän jälkeen laulussa oli pieni tauko, vaihdettiin kitaristia ja laulunjohtajaa ja luettiin jotain kielellä, jota en ymmärtänyt. "Jai!" toistui.
![]() |
| "In pictures, Krishna is usually seen standing with His eternal consort, Shrimati Radharani." |
Lopulta oli aika laulun tauota. Osa porukasta lähti, osa jäi kuuntelemaan vielä luentoa hindu-uskonnosta, mekin saimme käännöksen englanniksi. He kertoivat harjoittavansa bhakti-joogaa, joka on joogan lajeista heidän mukaansa "korkein" eikä liity mitenkään suomalaisten tuntemaan kuntosaleilla harrastettavaan lajiin. Bhakti-joogaan ja heidän uskontoonsa liittyy mm. kasvissyönti, absolutismi ja selibaatti; niillä pyritään Krishnan oppien mukaisesti tuntemaan hänet todella ja lopulta, jos oikein korkealle pääsee, hänen kaverikseen tai jopa vanhemmakseen. Tietoa tuli paljon, ja tiedettävää hidu-uskonnosta olisi vielä rutkasti enemmän. Meidät alunperin seremoniaan kutsunut poika esitteli itsensä Kalkiksi, nimi on lainattu Krishnan kahdenneltatoista olomuodolta. Kalki halusi kovin tietää, mitä pidimme ja ajattelimme siitä kaikesta, hän vaikutti hyvin innostuneelta asiastaan. Vastasimme totuudenmukaisesti pitäneemme näkemästämme ja sitä oli erittäin mielenkiintoista seurata, mutta hän olisi ilmeisesti odottanut vielä jotain voimakkaampaa herätystä.
![]() |
| Kalki |
Kuvat täältä, täältä ja täältä.



Nää kaikki mun kommentit on vaan: oiiii upeaaa ääää mäki haluuuun! Tällain ei pätkääkään uskonnollisuutta harjoittavana kiehtoo tommonen todella paljon. Olisin varmaan ollu itekki ihan hurmoksessa.
VastaaPoistaOoh, huomasin nyt vasta, että jokuhan on kommentoinut tänne jotain :>. Kiehtovaa oli tosiaan, aika ainutlaatuinen tilaisuus ja jännä myös seurata, kun itelle toi oli kaikinpuolin vierasta... Mut hurmosta ei koettu, ehkä ens kerralla?
Poista