Ensimmäistä päivää täällä ollessamme päätettiin lähteä tutustumaan Charles Darwin Research Centeriin. Sisäänkäynnin edessä loikoili liikkumaton iguaani - onkohan se täytetty...? Ei ollut. Tervetuloa Galápagokselle!
Darwin tuli Galápagossaarille 1835 ja oli ensimmäinen tiedemies, joka oivalsi saarten ihmeellisyyden ja ainutlaatuisuuden. Täältä hän sai kimmokkeen perehtyä luonnonvalintaan päätyen lopulta kirjoittamaan Lajien synnyn (1859). Darwinin jalanjäljissä tuhannet tutkijat ovat lumoutuneet saarten luonnosta ja eläimistä, kuten turistitkin. Ja ihmeellistä täällä todella on!
Sitten ensimmäisen meri-iguaanin kohtaamisen jälkeen olemme nähneet niitä lisää kymmeniä, jopa satoja. Iguaanit loikoilevat milloin tiellä, milloin laitureilla tai laavakivien joukossa. Välillä iguaanin huomaa vasta, kun vierestä lentää yhtäkkiä suolavettä ja kuuluu tuhaus - iguaanit nimittäin poistavat merivedestä saamansa ylimääräisen suolan sylkemällä sen sieraimistaan. Eikä iguaaneja paljon tunnu kiinnostavan tuijottavat ihmiset, silmät vain kiinni ja lepoilua jatkamaan. Poissa silmistä, poissa mielestä.
|
Laske iguaanit. |
|
Iguaaniherra vahtii, että muistat kierrättää. |
Esihistoriallisen näköiset meri-iguaaneja tavataan vain Galápagossaarilla, ja ne ovat maailman ainoita liskoja, jotka pystyvät elämään meressä.
Seuraavana paikallisista luontokappaleista tapasimme jättikilpikonnia, tosin ensin vain aitauksissaan Research Centerissä. Paikan kuuluisin asukas, Lonesome George valitetttavasti ajoi lajinsa sukupuuttoon menehtymällä kesällä. Galápagossaaret ovat muuten saaneet nimensä kilpikonnien ansiosta; galápago tarkoittaa vanhassa espanjassa satulaa, ja paikalliset maakilpikonnat ovat maailman ainoita, joiden kilpi on satulan mallinen. Kilven muoto on muodostunut täällä satulamaiseksi, jotta kilpikonnat voivat kurottaa kaulansa korkeammalle kuivan kasvillisuuden seassa.
|
Diego ja malliesimerkki satulanmallisesta kilvestä. |
Tällä viikolla kävimme sisämaassa tervehtimässä kilpikonnia luonnollisessa ympäristössään. Santa Cruzilla (jolla ollaan nyt) on luonnossa 4500 yksilöä ja Isabelalla yli 5000. Konnat voivat elää jopa 150 vuotiaiksi ja painaa yli 250 kiloa. Paritellessa kilpikonnauros kiipeää naaraan selkään, ja jos kilpi on liukas, voi uros joskus kellahtaa selälleen. Jos kääntyminen ei onnistu, voi konnaparka menehtyä jo muutamassa tunnissa, koska kilven vatsapuoli on hyvin herkkää aluetta ja haihduttaa nestettä. Tarinan mukaan kilpikonnia on metsästetty ruuaksi (ja jos oikein ymmärsin niitä metsästetään salaa vieläkin), ja tapettaessa kilpikonnat itkevät.
|
Sekoittumista on tapahtunut, ja kilpiä on myös tällaista matalampaa mallia. |
|
Mitäs tuijotatte? |
Kilpikonnien jälkeen törmättiin rantakadulla merileijoniin - ne on mun suosikkeja! Merileijonat eivät iguaanien tavoin välitä juuri ihmisistä (paitsi jos niillä on ruokaa), kunhan vaan makoilevat ympäriinsä ottaen iisisti välittämättä muusta maailman menosta. Meressä otukset ovat sen sijaan sulavia ja leikkisiä, ja viikonloppuna ollessamme sukeltaessa saimme joka kerralla ainakin yhden nuoren merileijonan tarkastamaan, keitä olemme ja ehkä heittämään voltin tai pari ympärillämme. Ainoa miinus merileijonisssa on, että ne haisevat kuivuessaan... Mutta siihenkin tottuu.
|
Me ei ressata. Älä sinäkään! |
|
Miksi mennä rantaa edemmäs kalaan? |
Edellämainittujen lisäksi ollaan nähty maalla paljon erilaisia lintuja (mm. peippoja, jotka erityisesti inspiroivat Darwinia teorioissaan) ja pikkuisia laavaliskoja. Veden alla on oma huikea maailmansa, josta saatiin maistiaisia sukeltamassa viime viikonloppuna. Nähtiin vasarahaita, satoja ja taas satoja kaloja, galapagoshaita, rauskuja... Huhhuh, melkoista on kyllä.
Ja tosiaan vapaaehtoistöitä tultiin tänne tekemään, mutta se onkin sit ihan oma lukunsa... Muistakaa ottaa iguaaneista ja merileijonista mallia eli ottaa iisisti!