Lokikirja

Sunnuntai 21.10., lähtöpäivä

Erinäisten puhelimessa koettujen molemminpuoleisten kielellisten ymmärtämättömyyksien seurauksena olemme sopineet ranskalaisen satamayhteyshenkilömme kanssa, että hän tulee hakemaan meidät hotelliltamme sunnuntaiaamuna yhdeksän jälkeen ja vie meidät satamaan. Laivan olisi tarkoitus lähteä klo 11.30, joten olemme hyvissä ajoin. Sataman vieressä kulkee korkea silta Loire-joen yli, Pont Saint Nazaire, ja iloinen kuskimme vie meidät pienelle turistikierrokselle sillan toiselle puolelle ja takaisin. Sillalta näkyy hyvin laajalle, konttien täyttämälle satama-alueelle, jonka reunalla laivaamme juuri lastataan. MV Fort St Pierre on lähtenyt liikeelle Le Havresta pari päivää aiemmin ja saapunut Montoiriin edellisiltana. Alus on kymmenisen vuotta vanha, kooltaan 197.2 m pitkä ja 30.2 m leveä, kontteja kyydissä on n. 400 ja matkustajia enimmillään 12, laivan miehistön koosta riippuen. Enimmillään laivassa saa olla 40 henkilöä, jotta tarvittaessa kaikki mahtuvat yhteen pelastusveneeseen (pelastusveneitä on meidän laivall yksi moleammilla puolilla, ja koko laivan henkilömäärän tulee mahtua kerralla yhden puolen pelastusveneisiin, pätee myös matkustajalaivoihin). Nyt miehistöä on mukana 26 + 3 ulkopuolista teknikkoa, ja hetken kuluttua matkustajien määrä nousee kahdesta viiteen, kun kaksi yksin matkaavaa vanhempaa ranskalaisherraa saavat meidät seurakseen.

Satamamuodollisuudet ovat minimaaliset: näytämme alueen portilla passimme, tämän jälkeen kuskimme vie meidät portaille, joita pitkin kiipeämme laivaan. Kannella meiltä pyydetään liput ja lääkärintodistukset ja passimme otetaan säilöön matkan ajaksi. Lisäksi jokaisesta otetaan valokuva henkilökorttiin; kortti on laivasta poistumista ja etenkin takaisin pääsyä varten, ilmeisesti satama-alueilla on yleensä melko tarkat liikkumisrajoitukset. Me tosin jäämme pois jo ensimmäisessä satamassa, emmekä siis pääse kokemaan satamavirkailijoiden tarkkaa syyniä. Muodollisuuksien jälkeen stuerttimme (joka on koko matkan vain ja ainoastaan matkustajien käytettävissä) vie meidät hytteihimme. Jani yöpyy yksinään hytissä “Amerique du Sud” ja me saamme tyyrpuurin puolelta hytin “Europe-Asie”, jonka kaksi ikkunaa aukeavat sivulle merelle ja keulaan päin kohti kontteja ja Karibiaa.

Hytissämme on tilaa noin 15m2, oma vessa ja suihku, kalustuksena kaksi sänkyä, kirjoituspöytä, sohva ja sohvapöytä sekä jääkaappi ja säilytystilaa. Seinät ovat puujäljitelmäpanelia ja lattialla luonnollisesti kokolattiamatto, niinkuin jokaiseen kunnon laivaan kieroutuneesti kuuluu. Samalla kannella (E) on lisäksi muiden matkustajien hyttejä sekä matkustajien oleskelutila varustettuna jättimäisellä taulu-tv:llä ja ympärivuorokautisella teen- ja kahvinkeittomahdollisuudella. Oleskeluhuoneessa on myös kaikenlaisia aikakauslehtiä (mm. National Geographic vuodelta 1983) sekä pienimuotoinen kirjasto (lähinnä ranskankielistä kioskikirjallisuutta, mutta myös muutama romaani englanniksi ja saksaksi). Yksi kansi ylempänä (F) on kapteenin ja muiden isompien kihojen huoneiden lisäksi n. 300 DVD:n valikoima leffoja sekä tietokone, jolla mekin voisimme olla sähköpostitse yhteydessä mantereelle. Ehkä sitä pärjää reilun viikon ilmankin... F-kannen yläpuolella on komentosilta, jonne myös matkustajilla on oikeus mennä mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Niin siis kotiuduimme rinkkoinemme hyttiimme ja asetuimme oleskeluhuoneeseen odottamaan lähtöä (ulos kannelle ei lastaamisen aikana saa mennä). Kello tuli 11.30, eikä mitään tapahtunut. Kahdeltatoista oli lounasaika, joten siirryimme kannelle B ravintoa varten. Kanssamme samassa ruokailutilassa aterioivat esimiehet (“officers”) ja muut matkustajat, miehistö (“crew”) syö eri huoneessa. Pöydillä oli valkoiset liinat ja luvassa tarjoiltuna kolmen ruokalajin lounas sekä pöydissä avoimesti hyödynnettävissä olevat viinipullot. Alkupaloiksi saimme etanoita sekä kuorellisia katka- ja taskurapuja, pääruuan jälkeen tarjoiltiin erilaisia juustoja ja lopuksi vielä jälkiruoka. Huhhuh! Pääruuan kanssa koimme pienen vastoinkäymisen, kun pyyntöni kasvisruuasta (myönnytyksenä ja sittemmin kokille helpottavana lisänä kala ja kananmuna) lippujen oston yhteydessä ei ollut kantautunut henkilökunnan korviin... Toiveemme kuitenkin huomioitiin, ja keskusteltuamme ensin stuerttimme ja kokin ja vielä myöhemmin itse kapteenin kanssa saimme jo päivällisellä lihatonta ruokaa.

Lopulta laivamme saatiin lastattua ja lähdimme matkaan puoli neljältä. Kannelta seurasimme ensin, kun laivaa käännettiin, sitten alitimme aiemmin ylittämämme Pont Saint Nazairen ja hetken kuluttua manner loittoni ja meri otti vallan horisontissa joka suuntaan. Lähdön hetki oli kutkuttava: kaikki onnistui sittenkin, liput eivät olleet mikään huijaus (kun internetin ihmeellisestä maailmasta ei koskaan tiedä) ja nyt sitä oikeasti ollaan matkalla toiselle puolelle maapalloa!

Päiväohjelmassa oli viideltä lyhyt turvallisuusinfo matkustajille, missä käytiin läpi käytäntöjä hätätilanteessa, pelastuspukujen päällelaitto sekä pelastusveneiden ja -renkaiden sijainti. Opetustuokion jälkeen lähes missasimme tax freen: laivan kapteeni saa myydä varastosta (“la cave”) verottomana alkoholia, tupakkatuotteita, hygieniatarvikkeita yms., mutta emme tienneet, että mahdollisuus näihin ostoksiin on vain ja ainoastaan tänään. Onneksi toinen kanssamatkustajistamme, kokenut rahtilaivailija, tuli ystävällisesti koputtamaan ovellemme ja mainitsemaan asiasta. Shampanja oli halpaa, ja ostimme pullollisen. Päivällinen tarjoiltiin klo 19.15, kasvissyöjille munakasta ja kaikille jälleen viiniä ja juustoja. Illalla katsoimme vielä oleskeluhuoneessa Le Havren ja kävimme kannella ihastelemassa tähtitaivasta ja kuunsiltaa sekä joka puolella vallitsevaa totaalista pimeyttä.

Maananatai 22.10.

Herätyskellomme soi varhain, ja klo 07 tarjoiltiin aamupala. Saimme ylimääräisen tunnin uniimme, kun siirsimme kelloja tunnilla taaksepäin; sama operaatio on edessä yhteensä kuutena iltana, jotta olemme perillä Guadeloupella paikallisessa ajassa. Aamupalaksi tarjolla oli patonkia hillolla (Bonne Maman!) tai Nutellalla sekä corn flakeseja ja kahvia. Aamiaisen jälkeen kävimme katsomassa huikeaa auringonnousua, yhtä niistä monista, jota varmasti tällä matkalla tulee nähtyä...

Aamupalan jälkeen oli ohjelmassa lorvailua lounaaseen asti, kuka mitäkin tehden. Oskari venytteli, Jani meditoi ja itse lueskelin kirjaa. Luppoaikaa on...! Matkapahoinvoinnista ei kukaan meistä ole juuri kärsinyt; laiva kyllä keinuu paljonkin, mutta leppoisan rauhalliseen tahtiin. Kävely sen sijaan on hieman hankalaa etenkin portaissa, kun vuoroin tuntuu painovoima katoavan tai lisääntyvän keikutuksesta riippuen.

Lounaan jälkeen oli vuorossa pienet päiväunet ja klo 16 pelastautumisharjoitus. Odotimme hytissä stuerttia, ja hänen ohjaamanaan pelastuspuvut mukanamme menimme B-kannelle. Paikalla oli koko muukin miehistö, pidettiin nimenhuuto ja tämän jälkeen matkustajat saivat poistua miehistön jäädessä tarkemmin kertaamaan protokollaa. Samalla kapteeni kutsui matkustajiston tervetulijaismaljoille ennen päivällistä. Joimme shampanjaa ja tutustuimme laivan pääjehuihin. Pääsimme heti small talkin ytimeen, ja keskustelimme politiikasta... Ranskalaisia ilmeisesti kuohuttaa tuore presidentti Hollande. Meiltä sen sijaan kysyttiin lähdimmekö tyytymättömyyttämme pakoon, kun kerroimme presidentin vaihtuneen Suomessakin vastikään...

Päivällisen jälkeen isot kihot kutsuivat meidät kolme vielä drinkeille heidän oleskelutiloihinsa. Jauhoimme musiikista ja rommista, ja seilorit kyselivät meidän opiskeluistamme ja syistä olla rahtilaivalla. Saimme myös tietää erilaisia faktoja laivasta:

• päivässä kuljetaan n. 450-480 merimailia, 1 merimaili on 1,8 km
• laivan suurin kulu on polttoaine, johon menee 650 dollaria / tonni – laiva kuluttaa matkallaan satoja tonneja polttoainetta
• konttien sisällöstä ei miehistöllä ole tarkkaa tietoa, vain ylisuuret ja vaaralliset kuljetukset raportoidaan erikseen. Antilleille mennessä lastina on esim. ruokaa ja joulun alla joululahjoja, takaisin tullessa matkassa on pääosin banaaneja (~350 konttia, joissa jokaisessa on 25- 30 tonnia sisältöä, se on paljon banaaneja se!) sekä rommia ja tyhjiä kontteja

Tiistai 23.10.

Aamupala jälleen klo 7, samaa kuin eilen. Tämän jälkeen chillailua, kuten eilen. Lounas kahdeltatoista. Ruokailemme yhdessä kahden muun matkustajan kanssa, mutta valitettavasti heistä kumpikaan ei puhu englantia, ja omilla ranskan taidoillani ei kovin monimutkaisia keskusteluja käydä... Alkuun hieman yritimme, mutta nyt jo tyydymme molemmin puolin vain hyvien päivien/iltojen/ruokahalujen toivotuksiin ja kippistelyyn.

Lounaan jälkeen nokoset, kuten eilen. Päivät alkavat nyt jo toistaa toisiaan, kuinkakohan nopeasti aika käy pitkäveteiseksi? Päiväunien jälkeen menen kuitenkin alakertaan toviksi hikoilemaan, kaksi päivää pelkkää istuskelua ja makoilua alkaa hieman turhauttaa. Alakerrassa on kaikille yhteinen “kuntosali”, jossa on muutamia enemmän tai vähemmän rikki olevia kuntolaitteita sekä pingispöytä. Pallottelemme Oskarin kanssa hieman pingistä, en varsinaisesti loista siinä...

Urheilu piristää ja tuo kaivattua vaihtelua, ja orastavat kyllästymisfiilikset häipyvät. Päivällisen jälkeen muut matkustajat ovat vallanneet oleskeluhuoneen ranskankielisellä toimintaelokuvalla, ja me päädymme katsomaan miniläppäriltä Hunter S. Thompsonista kertovan Gonzon.

Keskiviikko 24.10.

Jälleen aamu keskellä Atlanttia. Toinen ranskalaisista herroista, leppoisan oloinen, viiksekäs, lievästi keskivartalolihava n. 65- vuotias monsieur Felix Guézénoc, nautti aamupalaksi, kuten edellisinäkin aamuina, lähes mustaksi paahdettuja patonginpaloja ja kulhollisen (!) kahvia kahdella sokeripalalla. Samaisella herralla oli myös ollut joka ruokailussa mukana oma puukko, jota hän käyttää tarjolla olevien veisten sijaan kaikkeen syömiseen. Kokenut ruokailija!

Tänään on vuorossa jännitystä, kun kuljemme ainoan saariryhmän ohi ennen määränpäätämme. N. klo 11.30 näemme paapuurin puolella horisontissa Azorit, kännykässäkin on hetken kuuluvuutta ja tietenkin pitää lähettää viesti huolestuneelle äidille, että olemme hengissä... Ilma alkaa olla lämpimämpi, kannella pärjää jo ilman takkia, mutta tuuli on kova. Kun meri hieman lämpenee, täytetään uima-allas!

Lounaan jälkeen jälleen nokoset ja hieman urheilua, päivällisen jälkeen pelataan korttia. Matkanteko on hidastempoista, mutta viihdyn. Intiaanienkin mukaan liian nopeasti matkatessa voi sielu jäädä jälkeen, hyvä siis näin.

Torstai 25.10.

Toiminnan päivä! Aamupäivällä pääsemme kierrokselle ulos alakannelle konttien sekaan. Keulasta löydän sen paikan ja fiiliksen, jonka takia rahtilaivalle lähdin. Laivan molemmilla sivuilla kulkee pituussuunnassa käytävät konttien alla, ja keulaan noustaan portaita alimman konttirivin tasolle. Portaiden jälkeen moottorin kohina lakkaa, ja kuuluu vain tuulen suhina, edessä merta loputtomiin. Keulassa on ankkuriköysistä ja muista systeemeistä huolimatta avaraa, ja siellä pääsee kiipeämään “Titanic-spotille” reunan tasalle katselemaan aavaa. Nyt kun olemme olleet ohjatulla kierroksella ja tiedämme miten kulkea, voimme tulla alakannelle fiilistelemään koska vaan.

Lounaan jälkeen toinen ranskalaisherroista, lyhyt monsieur Joel Serre, kutsuu meidät katsomaan hevosiaan. Hän on lähes-eläkkeellä oleva jockey, joka on matkalla Antilleille mukanaan 15 hevosta. Kielimuurin takia jää hieman epäselväksi, mihin tarkoitukseen hevoset sinne ovat menossa, mutta oletettavasti niillä on tarkoitus kilpailla. Hevoset kulkevat keltaisissa erityiskonteissa, kaksi hevosta per kontti, ja jockey käy ruokkimassa ne ja hoitamassa muut tallihommat kahdesti päivässä. Jotenkin absurdi fiilis käydä syöttämässä omenanpaloja hevosille rahtilaivalla, mutta hevosia ei vaikuta matkustaminen vaivaavan. Jockey on selvästi ylpeä eläimistään, ja myöhemmin hän vielä varmistaa, olivatko hevoset meistä kauniita. Olivathan ne.

Päivällisen sijaan on illalla luvassa grillibileet uima-altaalla. Koko miehistö (töitä tekeviä lukuun ottamatta) on mukana, ja olutta ja rommia on. Ilta menee mukavasti, ja muutamassa tunnissa meno alkaa käydä mielenkiintoiseksi, kun miehistö humaltuu ja uskaltaa tulla juttelemaan meille vähän huonommallakin englannilla. Huvittavaa on myös olla laivan ainoa nainen – esimerkiksi grillaaminen on ilmeisesti vaarallista kohduilla varustetuille yksilöille ainakin avuliasuuden määrästä päätellen. Muuten sukupuolesta ei ole ollut sen enempää hyötyä kuin haittaakaan, ja oonhan mä sentään aika äijä... :>

Miehistöstä tutustuimme mekaanikko Jeremyyn, joka kuuntelee elektronista musiikkia ja löysi näin ollen Janin kanssa yhteistä puhuttavaa. Menimme vielä illan päätteeksi hetkeksi Jeremyn hyttiin istuskelemaan, kuuntelemaan em. musiikkia ja jauhamaan elämästä; uni tulee kuitenkin jo ennen puoltayötä.

Perjantai 26.10.

Peruspäivä. Ulkona alkaa jo olla lämmintä etenkin auringon paistaessa, ja käyn hetken lukemassa kirjaa ulkona. Uima-allas on täytetty, mutta vesi vielä n. 16-asteista eikä sielä siis viihdy kovin kauaa. Atlantti on Azorien jälkeen muuttunut sinisemmäksi; lähempänä Eurooppaa meri oli tummanharmaaseen vivahtavaa, lähes öljyn väristä. Aallokko on välillä melkoista, mutta suuri laiva keinuu rauhalliseen tahtiin emmekä ole joutuneet varsinaiseen myrskyyn. Jani laittoi lievästi epämääräisen olon takia skopolamiinilaastarin pari päivää sitten, on kuulemma ollut apua.

Lounaan jälkeen pääsemme chief engineer Anthonyn mukana kierrokselle moottorihuoneeseen. Anthony on asunut joskus Briteissä ja puhuu hyvää englantia, hänen kanssaan olemmekin pääosin jutustelleet ja kyselleet kaikenlaista läpi matkan. Tämänkokoisen rahtilaivan moottori on luonnollisesti melkoisen kokoinen ja vahva kuin mikä, 33 000 hevosvoimaa – on niitä tosin suurempiakin. Saamme tietää myös, että kaikki laivan jätevesi suodatetaan ja päästetään puhdistettuna mereen. Joku insinööri on kuulemma joskus suodatusjärjestelmää esitellessään demonstroinut jäteveden lopputuloksen puhtautta juomalla sitä... Moottorista osa on merenpinnan alapuolella, ja mekin kävimme syvällä. Jännittävää, kerrassaan.

Päivällisen jälkeen väsytti ja hengailimme hytissä lueskellen. Nukkumaan menimme aikaisin, jo yhdeksän jälkeen. Jonkinlaista jet lagia kuitenkin hitaasta kellojen siirrosta huolimatta?

Lauantai 27.10.

Aamulla herään yllättäen itsestään jo kuuden maissa, mutta kuka nyt jaksaisi niin aikaisin nousta... Viimeisiä viedään, maanantaiaamuna saavumme Guadeloupelle. Ilma on jo lämmin ja kosteampi kuin aiemmin, aurinko paistaa ja päivällä oleskelemme uima-altaalla. Uima-altaan yläpuolelle on viritetty pari köyttä, joita voi käyttää kaikenlaiseen tarzan-meinikiin; tosin vesi on vasta n. 20C...

Lounaan jälkeen menemme keulaan juomaan shampanjaa rahtilaivan ja elämän kunniaksi. Aurinko paistaa, ja näemme paljon lentokaloja. Life's good... Päivällisen jälkeen Jani menee pelaamaan pokeria miehistön kanssa, mulle luvassa jälleen löhöilyä ja aikainen nukkumaanmeno. Vielä ei ole ehtinyt turhautua hitaaseen matkaamiseen ensimmäisten päivien orastavasta tylsistymisestä huolimatta. Melkein on jopa haikeaa, kun matka loppuukin jo kohta. Parempi toisaalta näin, jää hyvä fiilis ja ehkä joskus vielä rahtilaivalle uudestaan Maailmanympäri lentämättä olisi mahdollista, kenties...

Sunnuntai 28.10.

Viimeinen päivä, tosiaan. Aurinko paistaa, ja ulkona on kuumempi kuin sisällä. Herään jälleen kuudelta, mahtaakohan tällainen rytmi pysyä kauaa... Ennen lounasta tarjotaan drinkit altaalla laivan väelle; suosittu juoma on Ti-punch (rommia, ruokosokeria ja limeä), jota juodaan paljon myös Karibialla. Olemme opettaneet kanssamatkustajillemme miten sanotaan Santé! suomeksi, ja ranskalaisherroista viiksekkäämpi ja hilpeämpi Felix on ottanut tavakseen “kippishtää” meidän kanssamme jokaisessa mahdollisessa välissä. Muutenkin ranskalainen tervehtimiskulttuuri on kaukana suomalaisesta; joka välissä toivotellaan hyvää päivää tai ruokahalua tai päivänjatkoa, ja usein tavatessa kätellään.

 

Iltapäivällä oli taas päiväunien vuoro ja vielä viimeiset fiilistelyt keulassa. Päivällisen jälkeen epämääräistä lorvailua ja lueskelua, pakattavakin olisi... Huomenaamulla klo 5 tulee Point-à-Pitren satamasta pilotti ohjaamaan laivamme satamaan, ja klo 6.30 olemme perillä. Olemme periaatteessa maksaneet myös huomispäivän laivallaoleskelun ja ruuat, mutta päätämme lähteä jo aamupalan jälkeen kohti uusia seikkailuja.

Maanantai 29.10.

Yöllä nukuin todella levottomasti ja heräilin useaan otteeseen. Kuuden maissa nousimme ylös ja menimme katselemaan rantautumista. Ilma on niin kosteaa, että välillä on vaikea hengittää. Joka puolella on vehreää, jopa satamassa ja ympäröivällä teollisuusalueella. Laivalta hahmottuu hyvin Guadeloupen kaksi pääsaarta, Basse-Terre ja Grande-Terre, joista edellämainittu on profiililtaan jyrkkä vehreä tulivuorisaari ja jälkimmäinen tasainen, banaani- ja sokeriplantaasien peittämä.

Aamupalan jälkeen odottelemme, kun kapteeni järjestää meille taksin Point-à-Pitren keskustaan. Viimeisten kiitosten ja hyvästien jälkeen heitämme rinkat selkään ja kiipeämme alas laivasta. Anthony antaa sähköpostiosoitteensa, ja pyytää meitä kirjoittelemaan joskus, miten matkamme etenee. Hevosmies jää vielä laivaan ja jatkaa Martiniquelle, puukkomies Felix jää myös Guadeloupella pois ja tulee kanssamme samalla taksilla. Hän on menossa kolmeksi viikoksi Marie-Galantelle (yksi Guadeloupen saarista) ja aikoo palata Ranskaan jälleen rahtilaivalla. Taksimme jättää havajipaitaisen Felixin lukuisten matkalaukkujensa kanssa Marie-Galantelle vievien vesibussien lähtöpaikalle, ja Felix hyvästelee meidät: “Au revoir, et... kippish!”