Tuumia vielä Galápagoksesta

Kolmessa viikossa tuli tutustuttua laajemminkin Galápagossaariin ja myös pohdittua millaisen reissun sinne tekisi jos nyt uudelleen saisi valita (ei ainakaan samaan vapaaehtoistyöprojektiin...). Ajattelin jakaa hieman omia pohdintojani, joista voi ottaa vinkkiä mikäli joku lukijoista sattuu haaveilemaan matkasta päiväntasaajalle kilpikonnien keskelle (toki kaikki kulkevat omia reittejään). Galápagos koostuu siis 13 pääsaaresta, kolmesta pienemmästä saaresta ja 107 luodosta, ja käytännössä kaikki matkaajat menevät joko risteilylle tai vierailevat muilla saarilla yhdeltä käsin (island hopping) saadakseen laajemman käsityksen koko saaristosta.

Me pysyimme pääosin Santa Cruzin saarella Puerto Ayorassa, jossa vapaaehtoistyöprojektimme piti toteutua. Pt. Ayora on saariston suurin kaupunki, ei niin kovin viihtyisä tai siisti, suosittelen skippaamaan sen melko nopeasti Tortuga Bayn, Charles Darwin Research Centerin ja ehkä laavatunnelien näkemisen jälkeen. Myös Las Grietas on hieno paikka, mutta se on lähellä satamaa eikä senkään näkemiseen mene kauaa. Ainoa syy pysyä itse kaupungissa pidempään on viimeminuuttien tarjousten kyttääminen; esimerkiksi risteilyn saa halvimmalla paikanpäältä, kun laivat seilaavat mieluiten täydellä pääluvulla täyttäen viimeiset ylijäämäpaikat hieman halvemmalla. Myös suurin osa saarten välisestä liikenteestä kulkee Pt. Ayoran kautta, joten saarille saapuessa kannattanee lentää Baltralle (joka on 42 km Pt. Ayorasta ja käytännössä Santa Cruzin kenttä) San Cristóbalin sijaan. Lähteminen sen sijaan riippuu täysin suunnitelmasta; omatoimimatkailijoille suosittaisin ottamaan paluulennon San Cristóbalilta ja jättämään sen saarista viimeiseksi, näin välttää yhden pomppivan parin tunnin matkan pikaveneellä. 

Laavatunnelista ei tainnutkaan olla vielä kuvia; tunneli muodostuu kun kuumaa laavaa virtaa kiven läpi.

Kolmen ja puolen viikon aikana vierailimme neljällä saarella ja kävimme kolmena päivänä sukeltamassa. Saarista meidän molempien suosikki oli ehdottomasti Isabela; ainoa kaupunki Puerto Villamil on pieni ja sympaattinen, hiekkateitä pitkin voi kävellä paikasta toiseen ja mehevää hiekkarantaa on monta kilometriä. Aivan rannan tuntumassa on parikin mukavan oloista surffihostellia, tunnelma on rento ja ihmiset ystävällisiä. Maisemat vaihtelevat hiekkarannan palmuista Mordoria muistuttaviin laavakenttiin (Sierra Negran tulivuori, suosittelen!); Isabelan pinta-alasta 60% on laavan peittämää ja viimeisin tulivuorenpurkaus oli v. 2005. Aktiviteetteja löytyy snorklauksesta ja surffauksesta kilpikonniin ja flamingoihin, mutta erityisesti suosittelisin Isabelaa löhöilyyn ja rentoiluun.

Laavaa on.

Isabelalla hostelli kannustaa tasapainoharjoitteluun.

San Cristóbalilla on merileijonia. Paljon merileijonia. Varsinaista aktiviteettia emme itse saarella haalineet; kävimme interpretation centerissä, jossa kerrotaan Galápagoksen historiasta ja nykyisyydestä ja pällistelimme, noh, merileijonia. Yhtenä päivänä teimme snorklausretken Kicker Rockille, joka on kuulemma Galápagoksen parhaita snorklausmestoja. Ainakin galapagoshaita näkyi paljon ja kilpikonniakin, mutta snorklaus tuolla oli viimeinen aktiviteettimme saarilla, ja sitä ennen olimme käyneet jo sukeltamassa vieläkin huikeammissa mestoissa... Kannatti silti ehdottomasti. Toinen loistava paikka snorklaukseen on Floreanan edustalla oleva Corona del Diablo, jonne pääosin ei tehdä retkiä kuin risteilyiltä. Koska halusimme ehdottomasti sinne, päätimme mennä viikonlopuksi Floreanalle ja palkkasimme paikallisen kalastajan viemään meidät veneellään sekä Corona del Diablolle että Post Office Bayhin, jonne historian varrella merimiehet ovat jättäneet postejaan kotiinmenevien laivojen poisvietäviksi. Posti kulkee edelleen, nykyisin turistien matkassa.

Privaattiveneretki oli huikea, snorklaukset mahtavat ja postiakin jätettiin ja vastavuoroisesti otettiin yksi kortti Turkuun vietäväksi.. Floreana muuten on ihan ok, saarella on vain n. 130 asukasta ja kaksi hotellia eli tooodella hiljaista on. Otimme sinne päiväretken, johon sisältyi vierailu kilpikonnien luona sekä merirosvoluolat, ei mitään supererityistä, muttei ajanhukkaakaan. Jos Galápagoksella ei ole kiire, kannattanee Floreana sisällyttää suunnitelmaan. Myös useat laivat pysähtyvät siellä.

Corona del Diablo.

Floreanalla voi tsillailla mustahiekkaisella rannalla merileijonien kanssa.

Risteilyistä en osaa sanoa omakohtaisia kokemuksia, mutta uskoisin sillä tavoin saavan kattavan käsityksen saarista. Risteileminen on myös vaivatonta, laivan mukana pääsee paikkoihin joihin ei saarilta käsin tehdä retkiä ja tutustuu kanssamatkustajiin. Miinuksena näkisin liian rajoittuneisuuden; tiukat päiväohjelmat eivät anna juuri tilaa esim. rajattomaan löhöilyyn merileijonien kanssa rannalla tai suunnitelmien muutoksiin fiiliksen mukaan. Uskoakseni parasta olisikin ottaa alkumatkasta risteily, mutta varata sen jälkeen joitakin päiviä (tai viikkoja :)) parhaille paikoille tai niille jutuille, joita näki mielestään liian vähän.

Vedenalainen elämä Galápagossaarilla on huikeaa, ja kaikkien vähänkään sukellusintoisten kannattaa ehdottomasti tutustua siihen. Eniten sukellusfirmoja (vaihtelevalla laadulla) on Puerto Ayorassa, ja ne tarjoavat kaikkea kursseista koesukelluksiin, eli myös osaamattomat voivat osallistua. Osaa sukelluksista pidetään haastavampina virtausten takia ja niihin vaaditaan enemmän kokemusta, esimerkkinä Gordon Rocks, jossa näimme vasarapäähaita. Päräyttävimmän sukelluskokemuksen saisi varmasti sukellusristeilyllä, jolla pääsee aina Galápagoksen kauimmille saarille (Darwin ja Wolf 12 tunnin merimatkan päässä) sukeltamaan useiden kymmenien vasarapäähaiden kanssa kirkkaisiin vesiin. Harkitsimmekin alkuun sukellusristeilyä viimeiselle viikolle kunnes googletimme asiaa ja totesimme hinnan olevan puolet koko reissubudjetistamme... Väliin jäi, mutta ehkä vielä joskus?