Juoksen itseni kiinni kirjaimin

Paljon on ehtinyt virrata vettä Amazonissa (n. 288 921 600 000 litraa Wikipedian mukaan), mutta ajattelin olla vihdoin ahkera ja päivittää missä mennään. Eli, "vapaaehtoistöiden" päättymisen jälkeen meillä oli vielä vajaa viikko aikaa seikkailla Galápagossaarilla. Otimme ensin kahden yön valmiiksi järjestetyn tourin Isabelalle ja päätimme jäädä vielä sen jälkeen päiväksi sinne hengaamaan. Sinänsä en pidä täysin pakettimatkojen ajatuksesta (ei pysty itse vaikuttamaan jos haluaisikin lorvailla jossain pidempään, vierailtavat paikat on yleensä turismin ydinkohteita ilman "aitoa" kokemusta paikallisesta kulttuurista jne.), mutta on siinä puolensa... Koko ajan on opas kertomassa ja kuljettamassa paikasta toiseen, itse ei tarvitse kun pitää silmät ja korvat auki ja mennä mukana, vaivatonta. Lisäksi samaan pakettiin kuului asiallinen hotelli, jossa sai mahtavaa ruokaa, eikä hinta ollut paljoakaan omatoimimatkaa kalliimpi. Samat paikat oltaisiin varmaan muutenkin koluttu, ja todennäköisesti joutuneet ottamaan päiväretkiä kun tällä puolella palloa ei juuri tunneta jokamiehenoikeuksia - moniin paikkoihin päästäkseen pitää palkata opas maastosta riippumatta.

Auringonlasku Isabelalla.

Turistit jonossa Sierra Negran tulivuorella.

Isabelalta jatkoimme San Cristóbalille muutamaksi päiväksi. Kävimme snorlaamassa Kicker Rockilla kymmenien haiden seassa (tosin vain 2-3-metristen) ja hengailimme rantakadulla merileijonien kanssa. Aurinko paistoi ja lämmintä oli. Viime viikon torstaina jätimme lopulta lumotut saaret taaksemme reilun kolmen viikon oleilun jälkeen. Oli mahtavaa pysähtyä aloilleen toviksi keräten taas matkustusenergiaa tulevia kuukausia varten.

San Cristóbalin merileijonia.

Kicker Rock, espanjaksi Leon Dormido (näyttää hiukan leijonan siluetilta oikeasta kuvakulmasta katsottuna mielikuvitusta käyttämällä).

Lensimme Baltralta Guayaquiliin ja otimme suoraan kentältä taksin bussiasemalle. Tai sinne olimme ajatelleet suunnata, mutta taksikuski kovasti vakuutteli minibussin (buseta) olevan nopeampi ja turvallisempi vaihtoehto päästä Cuencaan jättäen meidät minibussien lähtöpaikalle. Ilmeisesti minibussiliikenne on yleistynyt paikallisten bussifirmojen tehtyä sopimuksen kiinteistä hinnoista välille Guayaquil-Cuenca; bussit normaalisti maksavat Ecuadorissa n. dollarin/matkustustunti, mutta kyseisellä välillä tuplasti em. sopimuksesta johtuen. Minibussilla pääsisi perille hieman nopeammin ja vain muutaman dollarin lisähinnalla. Tosin kuulemma seuraava buseta lähtisi vasta parin tunnin kuluttua ollen perillä myöhään illalla, mutta firma tarjoaisi kiireisille yksityisautokyytiä, eikä maksaisikaan kuin muutaman dollarin enemmän kuin minibussi... Aamuviiden herätyksen ja lähes kahdentoista tunnin matkustamisen uuvuttamina päätimme tarttua tarjoukseen, eli rinkat autoon ja nokka kohti Cuencaa.
Päätös yksityisautosta osoittautui lopulta erinomaiseksi, kun saimme matkaseuraksemme samaan autoon puheliaan 64-vuotiaan cuencalaistaiteilija Gustavon ja hänen vaimonsa Marian. Kolmessa tunnissa kuulimme heidän neljästä lapsestaan, puhuimme taiteesta ja keskustelimme kaikesta politiikasta shamanismiin. Saimme Gustavolta myös hostellisuosituksen; hänen studionsa sijaitsi sattumalta aivan kivenheiton päässä hostellista, jonne olimme ajatelleet suunnata, ja hänen ystävillään olisi hostelli aivan vieressä. La Cigale osoittautui oivaksi valinnaksi ja huoneitakin oli vapaana, joten asetuimme taloksi.

Gustavo ja Maria.

Tähän mennessä vierailemistamme Etelä-Amerikan kaupungeista on Cuenca ehdottomasti suosikkini. Kaunista arkkitehtuuria, museoita, taidetta, elämää... Kadutkin olivat keskimääräistä siistimmät. Vietimme Cuencassa neljä päivää, tuntui virkistävältä olla välillä kaupungissa asutuksen keskellä luonnon sijaan. Vierailimme päivittäin Gustavon studiolla, kiertelimme kaupunkia ja pari museotakin. Hengailimme myös paljon Kolumbiassa tapaamamme argentiinalaisen Raquelin kanssa; hän on Cuencassa kahdeksan viikon joogaohjaajakurssilla ja oikeastaan alkuperäinen syykin meille poiketa kaupunkiin. Mahtavaa nähdä tuttuja (ja vieläpä mukavia sellaisia), jatkuva itsensä esitteleminen ja uusiin ihmisiin tutustuminen on välillä raskastakin.

Kaupungissa tapahtuu: osuimme keskelle sunnuntaikulkuetta, joka koostui autoista ja puetuista lapsista ja nuorista.

Pukeutumisteemat pyörivät uskonnollisissa aiheissa, mutta oli mukana alkuperäiskansojen asuihin pukeutuneita ja tonttujakin.

Saimme myös hauskan muistutuksen maailman pienuudesta, kun viimeisenä iltanamme Cuencassa menimme syömään intialaiseen ravintolaan ja yllättäen törmäsimme siellä suomalais-ruotsalaiseen pariskuntaan, jotka olimme tavanneet alunperin Kolumbian ja Ecuadorin raja-asemalla. Seuraavana kohtasimme Otavalossa, sitten Quitossa sattumalta samassa hostellissa ja nyt siis cuencalaisessa intialaisravintolassa. Pariskunnan olisi pitänyt olla suunnitelmiensa mukaan jo aikaa sitten Perussa, mutta Ecuadorissa oli riittänyt nähtävää meidän ollessa Galápagossaarilla. Melkoista.

Cuencasta jatkoimme matkaamme Vilcabambaan, pieneen vuoristokaupunkiin, jossa on upean hieno hotelli puutarhalla ja uima-altaalla (omistajat pitävät reppureissaajista ja heillä on myös halvempia huoneita). Täällä ollaan oltu pari yötä ja otettu iisisti upeissa maisemissa. Eilen käytiin kaikki vuorollamme hieronnassa ja nautiskeltiin luonnon rauhasta ja rennosta olosta. Illalla jatkamme matkaa, nappaamme yöbussin ja tähtäämme perjantaiksi Peruun.