Sattumien Salento

Viitisen päivää vierähti maaseudun rauhassa ilman netin ihmeellistä maailmaa. Salento ei kuulunut meidän alkuperäiseen suunnitelmaan, vaan päädyttiin lähtemään sinne oikeastaan sattumalta, kun eräs huonekaverimme Bogotássa suositteli paikkaa. Satuin myös ihastelemaan Monserrate-vuorelle kiivetessämme koko matkan yhden tytön laukkua, kysyin toki mistä päin maailmaa hän oli sen ostanut, ja Salentostapa tietenkin.

Bussilla matkasimme ensin Armeniaan yön yli ja Salentoon vielä n. 45 min pikkubussilla. Kolumbiassa ja ilmeisesti myös muualla Etelä-Amerikassa on kymmeniä (?) kilpailevia bussiyhtiöitä, joilla jokaisella on bussiasemalla oma kojunsa. Kyselemällä saa parhaiten selville, mitä bussiyhtiötä kannattaa suosia. Velotax oli valintamme, ja hyvin meidät kuljettikin perille - saimme jopa pientä purtavaa matkalla. Salentoon saavuimme aamuvarhain, ja laukkutytöltä saamamme suosituksen perusteella metsästimme Yambolombia-nimisen hippihostellin. Vapaaehtoistöitäkin voisi kyseisessä hostellissa tehdä majoitusta vastaan, mutta työpaikat olivat meidän saapumishetkellä täynnä.

Aamuinen saapuminen Salentoon.

Hostelli osoittautui todella kotoisaksi, vähän kun olisi mökillä ollut. Ilmakin oli melko pilvinen ja viileä, n. 15 astetta keskimäärin (Suomen kesä?), ja päivisin oli ihana kääriytyä sohvalle lukemaan kirjaa ja auringon kurkistaessa pilvien välistä rientää ulos nauttimaan lämmöstä. Hostellilla sai halutessaan kasvisruokaa kolme kertaa päivässä, eli minnekään ei olisi tarvinnut oikeastaan liikkua siitä sohvalta. Käytiin kuitenkin katsastamassa läheinen laakso, Valle de Cocora, jota Lonely Planetissa kuvattiin "hallusinatorisen kauniiksi". Maisemat oli päräyttävät, mutta "hallusinatorinen" on ehkä hieman liian superlatiivinen kuvaus.

Alkumatkasta oli sademetsää ja riippusiltoja.

Ja lopulta löydettiin laaksokin.

Kaiken kaikkiaan Salento osui ja upposi. Paikka oli todella rauhallinen ja viihtyisä, tuli tarpeesen hektisen Bogotán jälkeen. Pysähdys täytti muutaman ikäväkolon myös, kun paikallisesta ravintolasta löytyi glögiä (joka maistuikin vielä ihan oikealta!) ja hostellilta vesipiippu. Lisäksi tutustuimme mukaviin tyyppeihin, joiden kanssa vietimme Janin synttäreitä ja teimme itse punaviinistä "glögiä", joka tosin ei ollut yhtä onnistunutta kuin ravintolasta ostettu (syytän pahaa punaviiniä ja kardemumman puutetta).

Janin synttärit!

Näkymä hostellin ovelta. Maisema oli joka katselukerralla erilainen.

Salentosta löysin myös meidän hostellin kirjahyllystä kirjan, jonka aloitin joskus lukiossa, mutten koskaan päässyt loppuun asti ja jo vuosia oon suunnitellut lukevani sen uudelleen. Olisin voinut jäädä paikoilleni pidemmäksikin aikaa, mutta lento Galapagossaarille lähenee, ja sitä ennen oli tarkoitus käydä vielä Calissa tervehtimässä Janin isoveljen kolumbialaisen tyttöystävän veljeä, ja tämän viikon lauantaiksi tähtäämme Otavaloon, Ecuadoriin Latinalaisen Amerikan suurimmille käsityömarkkinoille.

Nyt siis olemme Calissa olleet pari yötä, kaupunki ei jotenkin sytytä, vaikka paljon olisi nähtävää varmaan täälläkin. Cali on myös "the capital of salsa", muttei tanssikaan oikein jaksa innostaa. Tänään jatkamme yöbussilla eteenpäin ja rajalla pitäisi olla huomenaamulla, pidetään peukkuja ettei jouduta sissihyökkäyksen kohteiksi!

Päiväunilla. Salento on my mind...

PS. En sitten kuitenkaan löytänyt sellaista laukkua, jonka johdosta päädyttiin Salentossa juuri tuohon hostelliin... Eipä haittaa, laukkuja tulee ja menee.