Markkinatouhuja

Ecuadorissa ensimmäiseksi kohteeksemme osui Otavalo, joka on kuuluisa markkinoistaan. Viime kirjoituksen jälkeen lähdimme siis yöbussilla Calista ja saavuimme Ipialesiin Kolumbian puolelle sen suuremmitta kommelluksitta, otimme taksin raja-asemalle ja saimme poistumisleimat passiimme. Kävelimme sillan yli Ecuadorin puolelle, ja jonotimme jälleen leimat passeihimme. Taksilla pääsimme Tulcanin bussiasemalle, maksoimme ja n. kymmenessä sekunnissa edessämme oli jo bussi, joka menisi Otavalon kautta. Sen kummemmitta pohdinnoitta hyppäsimme kyytiin.

Matka Tulcanista Otavaloon on n. 130 km, mutta kesti ainakin neljä tuntia. Bussi pysähteli puolen tunnin välein joko päästämään matkustajia pissalle tai kaupustelijoita sisälle. Niin, Etelä-Amerikassa bussit ovat yhtä pätevä paikka myydä artikkeleita kuin kadutkin. Välipalamyyjät bussissa nyt vielä ymmärtää, mutta luontaislääkkeitä impotenssiin...? Pääsimme tuolla matkalla jo hyvin markkinatunnelmaan, jota Otavalossa saisimme maistaa lisää. Tein myös ensimmäisen ecuadorilaishankinnan: ostin bussista hammasharjan! Kaupan päälle sai kynän, jonka päässä on pieni lamppu. Erinomaisen kätevää.

Rajalla myytiin elegantteja sukkia.

Ja se hammasharja!

Otavalossa orientoiduimme paikkaan, ja lauantaina alkoi tapahtua. Kadut täyttyivät kojuista, joka puolella kasoittain paikallisia käsitöitä enemmän tai vähemmän toisiaan toistaen. Ylitarjontaa oli lähes kaikesta. Käsityömarkkinoilta tuli kuitenkin ostettua alpakkavillapaita tarpeeseen, vuorilla on kylmä! Lisäksi investoin pieneen hippipussukkaan, mutta valitettavasti kummastakaan löydöstä ei oo erityisiä kuvia. Ehkä jossain vaiheessa koostan esittelyn matkan varrelta mukaan tarttuneista asioista.

Myyjätär ja tavaraa.

Jottette unohtaisi et oon dorka (hattuasiaa en ostanut).

Käsityömarkkinoiden lisäksi samaan aikaan oli kaupungissa ruokatori ja eläinmarkkinat. Kuolleita kanoja edellisessä, eläviä jälkimmäisessä. Sikoja ja lehmiä. Marsuja. Kissan- ja koiranpentuja, mutta ilmeisesti vain lemmikeiksi. Niin, ja niitä värjättyjä kananpoikia, jotka siis ilmeisesti värjätään juuri hetkeä ennen kuoriutumista ruiskuttamalla munankuoren läpi värainetta. Tiput syntyvät sateenkaarenvärisinä ja muutamassa viikossa tiputtavat värikkään sulkapeitteensä muuttuen jälleen kananpojankeltaisiksi.

Eläintensuojelu ei varsinaisesti vaikuta olevan täällä pop (tai edes käsite), ja torilla omin silmin nähtynä eläinten saama kohtelu tuntuu karskilta. Huutavaa sikaa viedään takajaloista kantaen autoon, kanoja riiputetaan pää alaspäin ja niiden jalat sidotaan... "Ei meillä Suomessa vaan, mennäänpä kulta ostamaan Citymarketista kanasuikaleita, jooko?"

Kanakauppaa.

Lehmäkauppaa.

Voimitensöpökoiranpentu!!!

 Huh. Kuluttaminen on raskasta, joten Otavalosta lisää huomenna.