Huiputusyritys muiden aktiviteettien lomassa

Otavalossa käytiin markkinoiden lisäksi vaeltelemassa läheisellä vuoristojärvellä parin kanadalaisen ja parin britin kanssa. Oon yllättynyt kuinka paljon tykkään vaeltamisesta; ennen Mt. Kenyan valloitusta kolme vuotta sitten en ollut ollut vaeltamassa koskaan, ja sen jälkeenkin ensimmäistä kertaa vasta tällä reissulla. Mutta kivaa puuhaa on se, seuraavaksi voiskin suunnata Lappiin kaukomaiden sijaan...?

Vaelluskärpäsen puraisemina jatkettiin Otavalosta matkaa yhä ylöspäin maailman korkeimman toimivan tulivuoren, Cotopaxi 5897m, juurelle. Hostellimme sijaitsi keskellä maaseutua ja oli uskomattoman jees: jacuzzi, paljon takkoja, hintaan kuuluvat ruuat kolme kertaa päivässä... Ja ne maisemat!

Näkymä huussista.

Hostellilla oli tarjolla myös paljon aktiviteettia, Cotopaxin valloitus suurimpana haasteena. Päätimme aloittaa viereisestä Rumiñahui-tulivuoresta (4721m). Korkeudesta ei aiheutunut kuin aavistuksenomaista päänsärkyä hetkeksi, kun ollaan oleiltu yli 2500 metrissä jo useampi viikko. Trekki sujui hyvin ja kuntokin olisi kestänyt, mutta huippu jäi harmiksemme saavuttamatta... Vuorelle oli viisi päivää aiemmin kadonnut yksin liikkeellä ollut saksalaisnainen, ja häntä oli (vasta!) samana päivänä alettu etsiä. Ecuadorin armeija oli aloittamassa viimeistä nousua meidän kanssamme samoihin aikoihin, ja käsimerkein he käskivät meitä kääntymään takaisin. Kadonnut nainen löytyi pari päivää myöhemmin, oli pudonnut 180 metriä, eli arvannette miten siinä kävi.

Rumiñahui

Vuorella.

Trekki oli kaikesta huolimatta mukava ja sen jälkeen maistui tsillailu jacuzzissa. Ilma on vuorilla tosiaan kylmä, ja yöksi laitettiin mökkimme takka palamaan. Oskari taisteli ikuisuuden saadakseen kunnon tulen, ja vasta myöhemmin tajusimme, että toki puutkin palavat huonommin kun ilmassa on vähemmän happea. Janikaan ei saanut sytkäriään toimimaan. Tiesittekö muuten, että maailman korkein piste  ei ole Mt. Everestin huippu vaan Ecuadorin korkein tulivuori Chimborazo (6268m)? Syy on siinä, että vuorten huiput mitataan yleisesti merenpinnan tasolta, mutta maan keskipisteestä mitattuna päiväntasaajalla sijaitsevan Chimborazon huippu on kauempana kuin Everestin huippu. Kiehtovaa.

Vuorenvalloitusyrityksen jälkeen päätimme seuraavana päivänä ottaa ohjakset käsiimme ja lähteä ratsastamaan. Hevoset on siistejä, mutta neljän tunnin kierroksen puolivälissä antihistamiinin teho ei enää riittänyt ja allergiaoireet puskivat pintaan - toi oman vireensä loppumatkaan. Ratsastaminen oli kuitenkin mukavaa vuoristomaisemassa, hevoset kilttejä ja ohjatuista turistilenkeistä poiketen saatiin vähän laukatakin. Mutta kävi se takapuolen päälle. Seuraavana päivänä särki myös selkä- ja vatsalihakset. Vaikka ratsastaminenhan on vähän kuin istumista...?!

Cotopaxi ja korvat.

Pojat tuli perästä, olin nopea.

Ratsastuksen päälle otettiin vielä yksi löhöilypäivä vuoristossa, ja Janin kanssa lähdettiin viime perjantaina Quitoon. Oskari jäi vielä valloittamaan Cotopaxia (pääsi huipulle!), itse päätin säästä rahaa ja vaivaa. Quito osoittautui yllättävän kauniiksi ja siistiksi ollakseen eteläamerikkalainen pääkaupunki... Aikaa siellä meillä ei ollut kun pari päivää, tai no niin oli tarkoitus ainakin, kun vakaasti luultiin, että lento Galapagokselle lähtee sunnuntaina 16.12.. Myös vapaaehtoistöihin oli ilmoitettu tuo päivämäärä. No, lentokentän check-in-jonossa tuli sitten katsottua lippua tarkemmin, ja paikat meille oli koneesta varattuna vasta maanantaille 17. päivä. Taksilla takaisin hostellille, tuurilla saatiin sängyt vielä yhdeksi yöksi, ja tänään aamulla uus yritys. Päästiin kuin päästiinkin perille, pari kilpikonnaa bongattu jo pellolta ja huomenna tutkailemaan lisää saarta ja iltapäivästä töihin siivoamaan Tortuga Bayn rantaa roskista.

Quito öiseen aikaan.